Kirjoitin näytelmän. No, ainakin tavallaan. Osallistuin nimittäin keväällä järjestetylle käsikirjoituskurssille, jonka lopputulosta voi ihastella Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasila -näyttämöllä elokuun lopulla. Yhteensä näytelmän käsikirjoitusprosessiin osallistui 14 nuorta aikuista. Free Hugs -nimen saaneen näytelmän lopullisesta toteutuksesta vastasivat Metropolia ammattikorkeakoulun teatteri-ilmaisunohjaajaopiskelijat.
Näytelmä toteutettiin hanketta varten suunnitellulla Noodi-työkalulla, minkä ansiosta se voitiin käsikirjoittaa lähes kokonaan verkossa.
Käytännössä prosessi eteni niin, että ensin me kaikki 17-25-vuotiaat osallistujat tapasimme Kaupunginteatterin tiloissa ja pohdimme projektin aikataulua ja suoritustapaa. Jo tuolloin meille selvisi, että kokonaisen näytelmän kirjoittaminen ei tulisi olemaan kovin helppo tehtävä. Miten voisimme toteuttaa tämän niin, että jokainen osallistuja saisi äänensä kuuluviin?
Näytelmä päätettiin koostaa kolmesta erillisestä, muutaman henkilön kirjoittamasta tarinasta. Seuraavien parin viikon aikana huomasimme, että pystyisimme myös linkittämään tarinoita keskenään. Eri tyylisistä tekstimassoista alkoi muodostua tarina!
Kaikkiaan käsikirjoitusurakka kesti noin kaksi kuukautta. Pienistä tekniikan temppuiluista huolimatta Noodi-järjestelmä toimi loistavasti. Työkalun perustoiminnot ovat tuttuja verkon monilta keskustelualuilta, mutta ne on jalostettu sopimaan paremmin pitkien tekstien kirjoitukseen ja muokkaukseen.
Yksi suurimmista internetin tarjoamista mahdollisuuksista on sen uskomaton kyky saada suuri määrä ihmisiä yhteen. Noodi ei toki ole ensimmäinen saati viimeinen sovellus, jonka avulla voidaan luoda yhteisöllisiä projekteja. Esimerkiksi suomalainen wreckamovie-palvelu on jo parin vuoden ajan koonnut yhteen elokuvien tekemisestä innostuneita ihmisiä. Tulevaisuudessa elokuvien, näytelmien ja jopa kirjojen tekijöiksi voidaan luetella suuri määrä ihmisiä, jotka eivät kentien koskaan ole tavanneet silmätysten.
Kaikista visioista huolimatta huomasin, ettei mikään ole vielä onnistunut korvaamaan oikeaa tapaamista muiden ihmisten kanssa. Näimme käsikirjoitusryhmämme kanssa muutaman kerran ja noiden tapaamisten aikana koko projekti näytti sykähtävän usean harppauksen eteenpäin.
Ehkä verkkoyhteisöjen hyvä puoli onkin vain se, että niissä kuka vain voi osallistua työhön oman aikataulunsa ja osaamisensa mukaan. Virtuaalisten ryhmien huono puoli on tosin se, etteivät monet osallistujat jaksa olla aktiivisia kovin pitkään. Tämän takia luovan ryhmän tulisikin tavata ainakin muutaman kerran kasvotusten, jotta osallistujat saataisiin taas innostumaan työstään. Tulevaisuudessa videopuhelut voivat auttaa tässä asiassa, mutta kehittyneinkään teknologia ei tuskin korvaa kaikkea oikeassa maailmassa tapahtuvaa kanssakäymistä.
Tulevaisuutta odotellessa voitte käydä katsomassa historiallista näyttämötaidetta Helsingin Kaupunginteatterissa. Sen jälkeen voittekin hypätä verkkoon ja kirjoittaa entistäkin paremman käsikirjoituksen Noodin sivuilla.
0 Kommentit to “Yhteisöllisyys loi ilmaisia halauksia”